Kasvun asenne on henkisen tien moottori

05.09.2024

Kuinka kehittää mindsetiään henkisen kasvun voimavaraksi?

Olet ehkä kuullut kahdesta vaihtoehtoisesta mindsetistä? On toisaalta fixed mindset ja toisaalta growth mindset, eli muuttumattomuuden asenne ja kasvun asenne. Käsitteet loi psykologian professori Carol Dweck, joka on vuosikymmeniä tutkinut ihmisten ajattelumalleja ja motivaatiota. Eniten näitä lienee pyöritelty oppimisen ja työelämässä menestymisen kehyksissä, mutta mitä oivalluksia niistä saisi henkisen kasvun kontekstissa?

Muuttumattomuuden asenne väittää meille, että se, millaisten kykyjen ja älykkyyden tason kanssa synnymme, määrittää kohtalomme. Tällä asenteella ei tee mieli tarttua haasteisiin, koska mahdollinen epäonnistuminen todistaisi kyvyttömyytemme. Pitäessämme itseämme muuttumattomina yritämme näyttää toisten silmissä lahjakkailta ja edistyneiltä ilman, että meidän tarvitsee ponnistella. Vertaamme itseämme muihin ja luovutamme nopeasti.

Kasvun asenne kertoo meille, että voimme jatkuvasti kasvaa, oppia ja kehittyä, huolimatta siitä, millaisia taipumuksia saimme syntyessämme. Tällä asenteella voi tarttua haasteisiin innolla ja suhtautua epäonnistumisiin pehmeästi, koska ne opettavat aina jotakin. Kun uskomme omaan kasvun mahdollisuuteemme, voimme näyttäytyä toisten edessä enemmän sellaisina kuin olemme, keskeneräisinä. Pidämme muiden saavutuksia inspiroivina ja suunnannäyttäjinä sinne, mihin haluamme itsekin päästä.

Vielä-sanan voima

Kukaan meistä ei ole asenteeltaan aina muuttumaton tai aina kasvuun suuntautunut. Joissakin tilanteissa uskomme kasvuumme ja toisissa emme. Mielenkiinnon kohteemme ja asiat, jotka saavat meidät innostumaan, ovat yleensä niitä, joiden parissa haluamme kehittyä paremmiksi. Innostus säilyy nimenomaan edistymisen ja kasvun tunteen voimasta.

Minulle esimerkiksi maalaaminen on enimmäkseen kasvun asenteen kenttää. Olen voinut maalailla menemään ilman merkittäviä suorituspaineita, koska olen uskonut, että kehityn taulu taululta. Tekemisen ilo ja läsnäolo omalle luovuudelle ja sille, mitä sen kautta tulee ilmaistuksi, on ollut tärkeämpää kuin "onnistuminen". Taustalla toki ovat myös positiiviset muistikuvat koulun kuvistunneilta, joista nautin, ja sain joskus hyvää palautetta.

Jäykän asenteen tunnistan itsessäni muun muassa suhteessa esillä olemiseen. Nuoruuden esiintymiskammo ja sitä vahvistaneet kokemukset lyövät helposti lukkoon ajatuksen, että en voi ikinä oppia olemaan luontevasti muiden katseiden kohteena. Mieluusti pitäisin kiinni siitä käsityksestä, että olen syntynyt huonoksi esiintyjäksi, ja that's it. Jos jatkan esiintymistilanteiden välttelyä, vahvistan asennettani, enkä anna tilaa mahdollisuudelleni muuttua paremmaksi.

Halu kehittää asennettaan enemmän kasvun suuntaan on tietysti jo ensimmäinen merkki siitä, että uskoo voivansa kehittyä.

Mindsetillä on paljon tekemistä itsetunnon ja itsetuntemuksen kanssa. Kun lapsena ja nuorena rakennamme minäkuvaamme vanhempien ja muiden meihin vaikuttavien ihmisten katseen kautta, käsityksemme kasvun mahdollisuuksistamme muotoutuu samalla. Siksi Dweck painottaa vielä-sanan voimaa lasten suoriutumisen arvioinnissa ja siinä, miten heitä kehutaan. Kun lapsi ei osaa jotakin, hänelle voidaan todeta, että se ei vielä suju. Hän ei ole epäonnistunut, vaan hän on matkalla taidon oppimiseen.

Samaa voimme tehdä itsellemme aikuisina, kun huomaamme suhtautuvamme jäykästi osaamiseemme. Voimme pysähtyä ja sanoa itsellemme: "hyvä on, en osaa tätä vielä, eikä tämä vielä tällä kertaa onnistunut". Uutta asennetta harjoittelemalla tulemme pisteeseen, jossa vanha minäkuvamme alkaa näyttää vähemmän totuudenmukaiselta.

Minäkuva rakentuu sen varaan, millaisia uskomme olevamme. Itsetunto tasapainottelee siinä, onko meillä enemmän myönteisiä vai kielteisiä uskomuksia itsestämme. Uskomukset ovat usein tiukassa, mutta tosiasiassa ne ovat kuin hiekkaveistoksia: koskemattomina kiinteitä, mutta hajoavat kasaan, kun niitä horjuttaa.

Halu kehittää asennettaan enemmän kasvun suuntaan on tietysti jo ensimmäinen merkki siitä, että uskoo voivansa kehittyä. Ja tämä on myös ensimmäinen askel kohti tietoista kasvua, avautumista henkisyydelle ja omalle polulleen siinä.

Growth mindset on tärkeä osa henkisyyttä

Kääntyminen henkisen kasvun ja itseymmärryksen tielle tapahtuu usein tyytymättömyyden kokemuksen tai jonkinlaisen kriisin kautta. Vaikeassa tilanteessa tunnistamme muutoksen tarpeen. Ajatus on, että jonkin on muututtava, jotta minusta ei enää tunnu tältä. Aluksi, ja joskus pitkäänkin, haluamme mieluummin muuttaa muita ihmisiä ja olosuhteita, kuin itseämme. Vähitellen meille selviää, että ympäristö voi muuttua vain, kun se, jonka silmillä sitä katsotaan, muuttuu.

Entä jos meillä on fixed mindset suhteessa siihen, että voisimme kasvaa ihmisinä ja muuttaa sitä, miten koemme itsemme ja maailman? Entä jos asenteemme on se, että ihminen ei voi muuttua, eikä elämä tule koskaan tuntumaan paremmalta? "Näillä mennään."

Kuulostaa surulliselta.

Voimmeko ujuttaa väliin sanan vielä?

En ole vielä muuttunut. Elämä ei vielä tunnu paremmalta kuin eilen.

Muuttumattomuuden asenteeseen liittyi ajatus siitä, että omaa kyvykkyyttä täytyy korostaa toisten silmissä, jotta ei tulisi leimatuksi huonoksi. Ei siis voi näyttää olevansa tietämätön. Henkiseen kasvuun taas liittyy ajatus aloittelijan mielestä (se on yksi mindfulnessin periaatteista). Kasvuun suuntautunut ihminen on valmis aloittamaan joka päivä alusta. Hän tekee samat harjoitteet joka päivä, ja päätyy samojen haasteiden eteen yhä uudelleen, kunnes pystyy kohtaamaan ne.

Moni henkinen etsijä silti tunnistaa, kuinka mieleen työntyy turhautunut ajatus siitä, että "minun pitäisi jo olla oivaltanut tämä ja tämä asia, kun olen jo näin pitkään tehnyt tätä työtä itseni kanssa". Tässä jäykkä asenne jälleen nostaa päätään. Turhautuneisuuden vallassa haluamme lopettaa kasvamisen tähän paikkaan, koska haluamme tuntea onnistuneemme perillepääsyssä.

Kasvun asenteen voimalla kuljemme muutoksen läpi pysyvän olemuksemme oivaltamiseen.

Mitä enemmän kasvuun suuntautunut ihminen ottaa selvää, opiskelee ja harjoittelee kasvuaan eteenpäin vievää aineistoa, sitä enemmän hän avautuu oivaltamaan, ettei hän tiedä mitään. Tietämättömyyden tila on kasvun maaperä.

Ja lopulta, kun olemme oppineet ja kokeneet sen, että pystymme muuttamaan sisäistä kokemustamme, tavoitamme sen, mikä meissä todellisuudessa on muuttumatonta. Kasvun asenteen voimalla kuljemme muutoksen läpi pysyvän olemuksemme oivaltamiseen.

Growth mindset on henkisen elämäntavan sisälle asennettu moottori. Ilman sitä ei kasvun matka taitu.

Tietoisen kasvun tien voi siis ajatella alkavan siitä, kun otamme käyttöön kasvun asenteen suhteessa siihen, mitä uskomuksia meillä on minuudestamme ja todellisuuden luonteesta. Vielä-sanan voimalla voimme antautua keskeneräisyydelle ja jatkuvalle aloittelijana olemiselle.

Eikä kasvun asenne olisi kasvun asenne, jollei sitäkin pitäisi jatkuvasti kasvattaa – laajentaa koskemaan yhä useampia alueita elämässämme. Siitä on kyse, kun huomaamme päätyneemme elämässä tilanteisiin, joita emme joskus olisi osanneet kuvitellakaan. Meissä on jokaisessa potentiaali äärettömälle kasvulle, jos sen tien haluamme valita.


Lisätietoa:

  • Carol S. Dweck: Mindset - Menestymisen psykologia, Viisas Elämä 2021 (uud. painos)
  • Carol Dweckin puhe kasvun asenteen kehittämisestä Youtubessa