Kehossa olemisen sietämätön keveys… vai vaikeus?
*Yhteistyö Maija Levosen kanssa: korttipakat saatu.
Miltä kehossasi tuntuu juuri nyt?
Jatkapa lukemista vasta, kun olet antanut itsellesi pienen hetken havaita vastaus tuohon kysymykseen.
Ajatella, jos alkaisimme kysyä tuota kysymystä toisiltamme arjessa toistuvasti. Mitä kuuluu? -kysymyksen sijaan tiedustelisimmekin, mitä toinen kokee kehossaan juuri nyt. Alkuun se hämmentäisi, koska emme ole tottuneet kuuntelemaan kehomme viestejä pitkin päivää, ja siitä puhuminen olisi jopa kiusallista. Vähitellen se alkaisi muuttua luonnollisemmaksi – kenties palaisimme takaisin kehomme tuntemisen alkuperäiseen luonnollisuuteen.
Kehossa olemisen vaikeus on yhtä kuin tunteiden tuntemisen vaikeus. Tunteiden tasolla koettua ongelmaa ei voi ratkaista ajattelemalla. Ja jos meillä ei ole tiedossa vaihtoehtoa, jäämme tunteen kanssa jumiin. Mielenterveyden haasteiden taustalla yksi tekijä onkin se, että yritämme valjastaa mielemme tekemään jotain, mihin se ei pysty: käsittelemään pois päiväjärjestyksestä epämukavia tunteita, joita emme halua tuntea.
Tässä tekstissä pohdiskelen kehon tuntemisen tärkeyttä lyhytterapeutin työssä, johon olen valmistumassa vuoden vaihteen jälkeen, sekä esittelen fysioterapeutti Maija Levosen Keholla on asiaa -korttipakkoja, joista löytyy itse kullekin runsaasti tapoja oppia paremmin kuuntelemaan, miltä siellä kehossa tuntuu juuri nyt.
Uhka sisällämme
Oma matkani tunteiden parissa on ollut mutkainen. Henkinen kasvu oli minulle pitkään korkeiden sfäärien tavoittelua, jolla itse asiassa yritin tiedostamattani välttää kohtaamasta kehoni kokemaa todellisuutta. Tunteiden kohtaamisesta kyllä puhuttiin henkisen kasvun piireissäni, mutta vasta mindfulness-ohjaajan koulutukseen lähdettyäni havahduin siihen, että minulle ei ole auennut, miten se aktuaalisesti tapahtuu.
Kuinka voisin vain olla tunteiden kanssa?
Sillä juuri sehän oli vaikeaa. En voinut olla, vaan halusin päästä eroon. Itse asiassa olin luullut, että se on se tavoite: oppia mahdollisimman taitavaksi pääsemään eroon hankalista tunteista, tai mikä vielä parempaa, niin taitavaksi, etten edes koe niitä.
Ajatteleminen on aina ollut minusta niin paljon kivempaa kuin tunteminen. Luulin, että tunteeni ovat liian suuria, eikä kapasiteettini riitä niiden tuntemiseen kokonaan. Tosiasiassa tunteeni ovat aina olleet juuri oikean kokoisia, mutta se tila, jonka niille itsessäni annan, on ollut hyvin pieni. Kaikki tunteet kyllä mahtuvat minuun, kun suon niille sen verran tilaa kuin ne tarvitsevat.
Jos ajattelet kehoasi astiana, kulhona, onko se oikean kokoinen? Onko sinun astiasi sellainen, jossa on helppo olla?
- Keholla on asiaa: pakka 1, kortti 18
Omat tunteeni ovat olleet hermostolleni uhka. Todellisuus on täynnä uhkia silloin, kun omat tunteet ovat niitä leijonia, joita pitää paeta. Olemme nykymaailmassa suhteellisen turvassa ulkoisilta vaaroilta, mutta sisällämme vaanivat kohtaamattoman pelon, häpeän ja vihan kiilusilmät.
Tunteiden kanssa kehossaan olemisen voi oppia vain harjoittelemalla sitä, mikä alkuun tuntuu mahdottomalta. Yksin se on vaikeaa, tuetusti hieman helpompaa. Kun saa kokemuksen siitä, että sisuksia repivän tunteen piteleminen pyrkimättä siitä pois ei aiheutakaan kuolemaa, uskaltaa kokeilla uudestaankin.
Keho mukaan lyhytterapiaan
Miellämme terapian yleisesti mielenterveyden hoidoksi, jossa kaksi ihmistä istuu vastakkain ja keskustelee. Puhuminen – asioiden sanoittaminen ja kuulluksi tuleminen – onkin tärkeää. Kuitenkin sekä henkilökohtainen kokemukseni että havaintoni muiden kokemuksista kertovat, että usein pelkkä puhuminen ei riitä.
Puhuminen selkeyttää ajatuksia ja nostaa uskomuksia pintaan, mutta usein se myös vie meitä poispäin kehoyhteydestä. Puhuminen pitää meitä kiinni ajattelussa. Sanat vähenevät sitä mukaa, kun laskeudumme kohti kehon tuntemuksia.
Kun haluamme "ratkaista tunteiden ongelmaa", eli huomata, että loppujen lopuksi mitään ongelmaa ei ole, kun vain annamme tunteen tulla koetuksi, tunteesta puhuminen auttaa vain hetkellisesti. Tunnetta voi olla hyvä sanoittaa, jotta se ei jää epämääräiseksi, vaan tunnistetaan selkeästi "suruksi" tai "syyllisyydeksi". Nimen antaminen voi myös auttaa erottamaan sitä itsestämme: minä en ole yhtä kuin suru, vaan suru on minussa käymässä.
Tämän jälkeen tunnetta koskevan tarinankerronnan voisi useimmiten lopettaa.
"Erota toisistaan aistimus/ havainto ja tunne. Mitä havaitset kehossasi? Pyri vapauttamaan itsesi tarpeesta tietää, miksi aistit jotain."
- Keholla on asiaa: pakka 2, kortti 14
Läsnäolon ja systeemisyyden lyhytterapia pohjautuu tukevasti mindfulnessiin ja myötätuntoiseen kohtaamiseen. Nimensä mukaisesti siinä tullaan läsnäoloon tässä hetkessä, kehon tuntemuksiin, hengitykseen ja aistimuksiin. "Mitä minussa tapahtuu juuri nyt?" on olennainen kysymys tutkittaessa elämässä parhaillaan meneillään olevia haastekohtia sekä systeemisiä dynamiikkoja, jotka vaikuttavat elämäämme ikään kuin menneisyydestä käsin.
Terapeutti voi auttaa antamaan tunteille enemmän tilaa kehossa. Kun ihminen kokee tunteet uhkana, on terapeutin oltava omassa kehossaan riittävästi turvan tilassa, jotta hän voi kannatella toista. Hän ikään kuin lainaa hermostoaan asiakkaan käyttöön sen verran, että tämän on helpompi pysyä läsnä ison tunteen kanssa.
Terapeuttina on osattava erottaa asiakkaan tunteet omista tunteistaan. Toisen tunteille tilan pitäminen on helpompaa kuin omille, koska kyse on silloin myötätunnosta, ei oman hermoston hätätilasta. Terapeuttisuus, eli eheyttävä kohtaaminen, tapahtuu juuri tuossa tilassa kahden ihmisen välillä, jossa läsnäolo ja myötätunto kannattelevat kokemusta. Nämä hetket myös opettavat asiakkaalle itsemyötätuntoa, joka auttaa häntä jatkossa kannattelemaan itse omia tunteitaan.
Emme siis etsi lyhytterapiassa yksinomaan mielen kautta ratkaisuja asiakkaan haasteisiin. Mieli on mukana ajatuksineen, joista pyrimme tulemaan tietoiseksi ja tutkimaan niiden suhdetta todellisuuteen. Lopulta palaamme kuitenkin kehoon, tähän hetkeen ja sen hyväksymiseen, miten asiat juuri nyt ovat. Muutos tapahtuu hyväksymisen kautta, ja sen, että voi kokea, kuinka tässä hetkessä kaikki on hyvin.
Korttien kautta keveyttä kehon kokemiseen
Valmistuvana lyhytterapeuttina olen itsekin (tietysti) keskeneräinen matkallani vankempaan kehollisuuteen ja sisäiseen turvaan monesti niin vyörymään taipuvaisten tunteideni kanssa. Siksi on ollut ilo löytää lisää ymmärrystä aiheeseen kehoterapian ammattilaisen tietämykseen tutustumalla.
Porilaisen fysioterapeutin, Maija Levosen, Keholla on asiaa -korttipakat tarjoavat tuhdin ja syvällisen paketin tietoa ja kokemuksellisuutta. Pakkoja on kaksi, koska toinen on suunnattu rauhoittumiseen, toinen toimijuuteen. Hermostomme kummankin haaran huomioinnista syntyy tasapaino.
Kävin vuosi sitten Maijan vastaanotolla kehohoidossa, ja kirjoitin kokemuksestani täällä. Keväällä Maija julkaisi niinikään tunteiden ja ruumiillisuuden kerroksiin porautuvan esikoisrunokirjansa, ja samoihin aikoihin tulivat saataville myös korttipakat.
Olen käynyt pakkoja läpi vähitellen nostaen aina "päivän kortin" ja tutustuen sen ehdottamiin tapoihin olla kehon äärellä. Korteista avautuu uskomattoman monta tulokulmaa keholliseen läsnäoloon, turvan kasvattamiseen, pysähtymiseen, tietoiseen liikkeeseen ja itsensä hyväksymiseen. Ilokseni monessa kortissa myös annetaan kirjoitustehtäviä. Niiden kautta voi sanallisesti tarkentaa tietoisuuttaan siihen, mitä kehossa on meneillään.
"Kirjoita, mitä turvallinen aikuinen sinussa sanoisi haavoittuneille osillesi.
Etsi turvaa kehoon ja anna kokemuksen vapautua."
- Keholla on asiaa: pakka 1, kortti 24
Kortteja voi mainiosti hyödyntää myös lyhytterapia-asiakkaiden kanssa. Erään kerran kävikin niin, että päivän kortissa puhuttiin rajojen asettamisesta ja kehotettiin tunnustelemaan oman kehon rajoja käsillään. Kun asiakkaani tuli ovesta sisään, hän heti totesi puhelinta pois sulloessaan, että pitääpä taas muistaa vetää rajoja. Kokeilimme sitten yhdessä kortin harjoitusta.
Moni kortti on osunut myös itselleni tärkeään oivallukseen. Jos esimerkiksi ajaudun vertailun valtaan, jolloin menetän otteen itseni hyväksynnästä, kortin ehdotuksesta vienkin huomioni jalkoihin, joita maa kannattelee, ja keskilinjaan. Ne ainakin hyväksyn itsessäni. Niiden kautta maadoitun ja olen yhteydessä siihen osaan itseäni, joka ei ole altis vertailulle.
Kehon totuus on tavallaan niin yksinkertainen – mieli on se, joka kieputtaa asioita vyyhdeksi. Jos osaisimme todella kuunnella kehoa, saisimme vastaukset mielemme murheisiin melko helposti. Ne ovat kaiken aikaa tässä. Niiden kaivelu kaukaa menneisyydestä ei välttämättä ole tarpeen. Myös systeeminen ymmärrys, joka on keskeinen osa edustamaani lyhytterapiasuuntausta, tiivistyy siihen, millä tavoin menneisyys on läsnä kehomme ja mielemme todellisuudessa juuri nyt.