Kun häkkilapsi palaa rakkauden syliin

26.11.2024

Klaus Rahikainen on jatkanut ihmisyyden ihmettelyä läpi elämänsä 

Kun kirjailija Klaus Rahikainen oli 14-vuotias, hän alkoi panna merkille, että maailma on jotenkin vinksallaan. On pettymystä, on syyllisyyttä, on kipua ja epätoivoa. Eikö siitä kaikesta ole mahdollista mennä jollain tavalla läpi ja löytää ilo ja rakkaus? Hän uskoi, että on.

Alkoi elämänmittainen tie – tie, jota kulkiessa ihmisyys paljastuu ja syvälle sisimpään suljettu häkkilapsi pääsee lopulta vapaaksi. Tuo lapsi on meissä kaikissa, mutta se, kohtaammeko häntä koskaan, riippuu siitä, uskallammeko jonakin päivänä vihdoin luottaa siihen, että elämä todella kantaa ja pitää meistä huolen.

Miksi emme luota elämään?

Kun synnymme maailmaan, saavumme viattomina ja suojattomina tähän karkeaan todellisuuteen. Katsomme ympärillemme silmät suurina, täynnä luottamusta siihen, että meistä huolehditaan. Etsimme rakkauden katsetta, sitä, jonka vastasyntyneinä vielä tiedämme kuuluvan meille.

Mutta elämän leikkiin kuuluu se, että tuo rakkauden katse väistää meitä. Se väistää, koska vanhempamme, joiden silmistä sitä etsimme, ovat oman hämmennyksensä takia usein kyvyttömiä näkemään meitä suoraan rakkaudesta käsin. Jokin on sen tiellä. Pelon perintö, vanhempiemme oma nähdyksi tulemisen vaje on sen tiellä. Ja niin jälleen lapsi joutuu pettymään: se, mihin hän luotti, ei tullutkaan täysin todeksi. Hänen tarpeistaan ehkä huolehdittiin, mutta rakkauden saamiselle tuntui olevan ehtoja. Lapsi rakentaa itselleen roolin ja opettelee selviytymiskeinoja, joiden varassa kaikkein suurin kipu on mahdollista välttää. Samalla osa lapsesta sulkeutuu häkkiin.

Näin meiltä katoaa se synnynnäinen luottamus elämän pyyteetöntä huolenpitoa kohtaan, johon tukeutuessamme voisimme olla vapaita ja läsnä tässä hetkessä.

- Elämän syli on aina hyväntahtoinen, mutta emme osaa luottaa siihen, koska emme voineet lapsena luottaa vanhempiemme ehdottomaan hyväksyntään, sanoo Klaus Rahikainen.

Pyyteetön rakkauden syli on aina meille avoinna, mutta kuljemme läpi elämämme sitä alati vastustaen. Kärsimys, jota koemme, on rakkauden sylin vastustamista. Sille antautuminen merkitsisi kaikista suojamekanismeistamme irti päästämistä ja tyhjyyteen astumista. Täyttä luottamusta siihen, että tyhjyydessä jokin (meissä itsessämme) ottaa meistä kopin.

"Rakkauden sylissä me voimme tunnistaa ja ilmaista kaikki esiin nousevat vanhat ja tukahdutetut tunteemme."


Alitajuisen avaaminen näkyväksi

Luottamuksen puute elämää kohtaan johtaa ihmisen valitsemaan risteyksessä jommankumman tienhaaran: lähteäkö etsimään vastauksia ja louhimaan pelkojensa kivikkoa, vai vaientaako lapsen huuto ja vältellä sen kohtaamista loppuun saakka? Meitä ohjaa elämässä aina se, mikä on painunut meissä syvimmälle ja mitä ei ole nostettu näkyviin. Jos emme käänny katsomaan itseämme, olemme pelästyneen lapsen alitajuisen ohjelmoinnin vietävänä.

Pari vuotta sitten Klaus löysi Bert Hellingerin kehittämän kvanttikonstellaation. Hän huomasi sen tarjoavan sekä järkeen- että sydämeenkäyvän välineen ymmärtää omaa kasvumatkaansa. Sen avulla katsotaan tunnedynamiikkoja suhteessa omiin vanhempiin ja samalla myös omiin lapsiin, ja se tuo näkyväksi niitä asioita, jotka ohjaavat meitä alitajuisesti toimimaan ihmissuhteissamme tietyllä tavalla.

Klaus kuvailee ristinmuotoisen symbolin, jossa pystyviiva edustaa jumalallista rakkautta, sitä, josta hänellä on aina ollut aavistus ja jota kohti hän on elämänpohdinnoissaan pyrkinyt. Vaakaviiva sen sijaan edustaa maallista, sukuun ja arkiseen elämään liittyvää rakkautta, joka onkin ollut Klausille haastavampi maaperä. Viivojen risteyskohdassa on läsnäolo. Vanhemman tehtävä on olla rakkaus, ja läsnäolon saavuttanut vanhempi kykenee siihen. Silloin hän voi antaa lapselle sen, mitä tämä tarvitsee, koska hänellä itsellään ei ole hätää. Näin luottamus pysyy, ja lapsesta kasvaa itseensä luottava aikuinen, jolla ei ole tarvetta lypsää toisilta rakkautta esimerkiksi miellyttämällä.

"Olin koko elämäni ajan keskittynyt tuon jumalallisen eli pystysuoran yhteyden avaamiseen ja sen rakkauden ja ykseyden kokemiseen. Vasta kvanttikonstellaation avulla sain avaimet ymmärtää perhe- ja sukuyhteyden vaakasuoraa kenttää ja rakkautta, joka minun kauttani hakee puhtainta ja luovinta ilmaisuaan."

Kvanttikonstellaation kautta Klaus on oivaltanut, miten hänen paikkansa suhteessa omiin vanhempiinsa on ollut sijoiltaan. Hän on joutunut astumaan aikuisen paikalle, kun vanhemmat ovat jääneet lapsen asemaan. Silloin rakkauden järjestys ei toteudu. Omien vanhempien pelastaminen on jotain, minkä lapsi tekee alitajuisesta lojaliteetista, rakkaudesta vanhempiaan kohtaan. Klaus sanoo purkaneensa tätä lapsuuden tunne-erehdystä koko ikänsä. Konstellaatio avaa uuden näkökulman elämän tapahtumiin. Läsnäolon kautta näitä oivalluksia voi auttaa tulemaan todeksi arjessa.

Pelkojen näkyväksi tekeminen on portti rakkauteen. Joskus henkisen kasvun tiellä meille kehittyy niin sanottu henkinen ego, joka uskottelee, että olemme jo katsoneet läpi kaikkien pelkojemme. Henkiseksi väistelemiseksi voidaan kutsua sitä, että ohitamme edelleen sisäisen häkkilapsemme uskoen, että syvin herkkyytemme on jo kohdattu. Henkinen kasvu muuttuu helposti tavoitteelliseksi, vaikka elämän luonto on jatkuva kehittyminen. Perille pääsy merkitsee vain elämän ja luomisen jatkumista edelleen.

Klaus sanoo, että kun omat lapsen haavat on otettu syliin, voi nähdä, että kaikessa, mikä maailmassa näyttää olevan vinksallaan, on kyse siitä samasta, ja silloin sitä kohtaan herää myötätunto. Meille kaikille on yhteistä se, että emme halua mennä kokemaan sisäisen lapsemme kipua, se on liikaa ihan jokaiselle. Mutta kun näemme toisen ihmisen kärvistelevän syyllisyydessä ja pelossa, voimme katsoa häntä myötätunnolla tietäen, että sama haava yhdistää meitä.

"Koko tämä meidän maailmamme ja todellisuutemme on rakentunut lapsuutemme tunnehaavojen ja niiden epätoivoisen peittelemisen varaan. (...)

Joka tapauksessa valitsen elämäni jokaisena luovana hetkenä, lähdenkö jälleen pelkojeni matkaan ja vahvistan lapsuuteni tunne-erehdysten voimaa vai pysynkö tässä pyhässä luovassa voimassa, jonka vapautta eivät rajoita mitkään muut kuin omat valintani."


Kirjoittava elämäntutkija

Klaus Rahikainen on kirjoittanut 19 kirjaa vuodesta 1988 alkaen. Nuo kirjat, joilla on sellaisia nimiä kuin Ajatuksen hatara maailma (1988), Olet rakkaus jota kaipaat (2020) ja Ilo on elämän tarkoitus (2022), ovat oivallusten ja matkanteon kirjoja. Ne täyttyvät siitä ihmettelystä, johon totuuden etsiminen johtaa: mistä tämä kaikki on alkanut, mitä ovat nämä elämässämme toistuvat leikit ja draamat, mikä pitää meitä erossa rakkaudesta ja miksi pelkäämme?

Viimeisin teos, Elämän kirja, ilmestyi syksyllä 2023. Siinä Klaus sukeltaa syvälle sielun ytimeen ja niihin alitajuisiin rakenteisiin, jotka pitävät yllä rakkaudettomuuden kokemustamme. Hän peilaa lukijalle puhtaan totuudellisesti omaa sisintään tutkiessaan, mitä hänessä tapahtuu, kun hän saa avantosaunalla tapaamansa nuoremman naisen kanssa kokea vihdoin nähdyksi tulemisen rakkaudessa. Kirja kuvastaa riipaisevasti sitä, miten toisen ihmisen kohtaaminen todellisuudessa on aina oman itsensä kohtaamista, tai sen on oltava, jos sen halutaan olevan totuudellista ja rakkaudellista. Toinen ihminen voi auttaa häkkilasta tulemaan näkyviin, mutta vain me itse voimme ottaa lapsen häkistä ulos ja syliin.

Klaus teki nuoruudessaan valinnan olla lähtemättä luomaan uraa perinteisellä tavalla. Nuorena ihminen kapinoi, mutta yleensä hän sen jälkeen mukautuu ja sopeutuu elämään vallitsevien normien mukaisesti. Klaus sanoo jääneensä ihmettelemään. Hän on työskennellyt sanomalehden kolumnistina, historian opettajan sijaisena ja taksinkuljettajana. Kaikessa hän on pitänyt yllä pyrkimystä totuudellisuuteen, läsnäoloon ja herkkyyteen.

Kirjojen kirjoittaminen ja sittemmin myös kirjakätilönä ja kustannustoimittajana toimiminen ovat olleet sitä työtä, jolla elämän ihmettely on tullut konkreettiseen muotoon ja jaetuksi kanssaihmisille. Klaus kiertää myös puhumassa messuilla ja muissa tilaisuuksissa elämän totuudesta ja salaisuudesta.

Klaus sanoo olevansa elämällä töissä. Hän on vähitellen purkanut pois pelkoon perustuvia syitä tehdä asioita, ja saanut nähdä, että mitä enemmän niitä purkaa, sitä enemmän elämä kantaa. Klausin elämäntyönä on ollut paljastaa ihmisyys itsessään, vapauttaa häkkilapsi ja purkaa pois kaikki se hätä, jota alitajuiset pelon ohjelmat ovat tuottaneet. Ei tarvitse tehdä muuta kuin olla rakkaus, olla Elämä Itse, kuten Klaus asian ilmaisee. Leikkiä tätä rakkauden leikkiä.

- Minä valitsen rakastaa kaikkea vastaantulevaa. Kun minulla ei ole mitään hätää, en tarvitse toisilta mitään. Näin rakkaus vapautuu vankilasta, sanoo Klaus Rahikainen.



KIRJAESITTELY*

Klaus Rahikaisen 19. kirja, Elämän kirja (IamBooks, 2023) on pysäyttävä kertomus miehestä, joka on omistanut elämänsä rakkauden olemuksen selvittämiselle. Sisäisten tapahtumien kehyksenä toimii herkkänä ja lähes sanattomana sielujen kohtaamisena näyttäytyvä suhde avantosaunalla tavattuun nuorempaan naiseen. Mies, joka on läpi elämänsä etsinyt korvaavaa kokemusta lapsuutensa haavaan, alkaa oivaltaa, että se rakkaus, jota hän anelee muilta, onkin hänessä. Hän itse ON rakkaus.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, arkisen olemisen tasolla? Miten me voimme elää niin, että rakkaus pääsee esteettä kulkemaan lävitsemme kohti toisiamme, maailmaa ja itseämme? On oltava radikaalin rehellinen. Se tarkoittaa rohkeutta katsoa avoimesti kaikkea sitä, mikä omasta mielestä nousee.

"Minun on rohjettava nähdä mitä maailmaani hetki hetkeltä luova mieleni kantaa ja uskallettava muuttaa mieleni sisältöä mikäli haluan maailmani muuttuvan."

Elämän kirja on pitkän matkanteon lopputulema. Vuosikymmeniä on käytetty ilon ja ihmetyksen esiin louhimiseen pelkojen takaa. Totuus, rakkaus ja ykseys ovat kaiken aikaa läsnä, ja silti esteitä niiden kokemiselle nousee yhä eteen. Mutta siitä elämässä on kysymys. Omassa yksinäisyydessämme puramme ja kohtaamme epätoivoamme ja kaipuutamme, kunnes näemme niiden olevan yhteisiä meille kaikille. Jokaisella on vastuu kasvaa aikuiseksi tunteissaan ja tehdä valinta menneisyyden ja läsnäolon välillä. Kun tämä tapahtuu, rakkaus pääsee vapaasti virtaamaan.

Lukukokemuksena Elämän kirja on ihon alle menevä. Harva se sivu kylmät väreet ravistavat lukijan kehoa. Henkisen etsimisen korkeat ideat ja kirkkaat oivallukset laskeutuvat harmaan arjen tasolle. Kauniit lauseet syvällisine sisältöineen peilautuvat raadollisten tunteiden todellisuuteen. Tätä kirjaa ei lueta mielellä – kuten ei muitakaan Rahikaisen kirjoja. Sen sanat painuvat mielen ohitse alitajunnan ovia koputtelemaan. Se, mitä yritämme ymmärtää tästä kaikesta, elämästä ja itsestämme, saa selityksensä vasta, kun käännymme kuuntelemaan itseämme. Mitä tämä kirja raottaa minussa avautumaan?

"Jokainen ihminen on Elämä Itse etsimässä suurinta mahdollista iloa, onnea ja hyvinvointia Ykseyden rakastavassa sylissä. Jokaisella ihmisellä on kaikki valta oman elämänsä suhteen, yksinoikeus päättää kulloisistakin tunteistaan, ajatuksistaan ja luomisen suunnistaan."

*Kirja saatu tekijältä. 

Kaikki lainaukset tekstin joukossa ovat Klaus Rahikaisen Elämän kirjasta.


Lisätietoa:

Lue myös: