Vain tässä hetkessä voimme valita toisin

Klaus Rahikaisen uudet kirjat rakkaudesta ja todellisuuden luomisesta saavat mielen antautumaan tuntemattomalle

*Kirjat saatu tekijältä.

Klaus Rahikaiselta ilmestyi heinäkuussa kaksi uutta kirjaa, toistensa sisarteokset Rakkauden koodi ja Maailman koodi (IamBooks 2025). Ensin mainittu on ehtaa Rahikaista, yksilöllisen ihmisen mielen ja tunteiden haasteisiin pureutuva manifesti saada ihminen ymmärtämään todellinen luomisvoimainen suuruutensa. Jälkimmäinen on kuvaus siitä, miten nämä samaiset haasteet heijastuvat maailman laajasta peilistä nähtäväksemme – jos suostumme sen omaksi kuvaksemme myöntämään.

Rakkauden koodi

Millaista on lukea Klaus Rahikaisen kirjaa? Se ei ole uuden tiedon omaksumista, eikä liioin vetävän tarinan käänteisiin heittäytymistä. Se ei ole huumoria, vaikka välillä naurattaa. Se ei ole salapoliisikertomusta, vaikka arvoituksen ratkaisua tavallaan etsitään. Se on ennemminkin kuin jonkin opetuksen kuuntelemista, jonka kuulee ensimmäistä kertaa ja silti tunnistaa, että tietää tämän kaiken jollain tasolla jo.

Jos jostakin kirjasta sanotaan, että se on ajatuksia herättävä, Klausin kirjasta sanoisin, että se on ajatuksia hiljentävä.

Klausin sanat eivät kulje eteenpäin, vaan ne kulkevat spiraalin kaltaisesti kohti huippua. Huipulla on viimeinen sana: Rakkaus. Tai, kuten Rakkauden koodin viimeiset sanat itse asiassa ovat, huipulla lukee: Minä olen. Siihen me päädymme, riippumatta siitä, kuinka monisanaisesti olemme itseämme ja elämäämme pohtineet ja selvitelleet.

Kirjan toisteinen abstraktius väsyttää mielen. Mieli kaipaa sitä vetävää tarinaa, jossa tapahtuu jotakin, mennään jonnekin, oivalletaan ja saavutetaan asioita. Kun se ei saa sitä, se vähitellen antautuu: sanat alkavat tavoittaa mielen takana siintävän tuntemattoman, joka ylittää tietämisen rajat. Sinne ne syöttävät näkymättömän koodin: rakkauden ohjelmiston, joka alkaa työskennellä mielemme lävitse maailmaa kohti.

Lukujen loppuun kerätyt mietelmäryppäät tiivistävät pitkien tekstikappaleiden ytimen. Lyhyistä lauseista saa mielellekin helpommin uppoavia oivallusaarteita ja ajatusavaimia, joiden kautta koodi voi ohjata toimintaamme. Omia suosikkejani ovat esimerkiksi nämä:

"Todellinen aikuisuus on kyky valita tunteensa ja mielentilansa ympäristöstä tai omasta menneisyydestä riippumatta."

"Ketään ei tarvitse pelastaa, sillä kaikki ovat elämässään aina juuri siinä missä haluavatkin olla. Sinäkin olet!"

"Rakkaus lisääntyy kun annat armollisesti anteeksi kaikille rakkaudettomille eli tuomitseville ajatuksillesi."

Rakkauden koodi -kirja ruoppaa pienen ihmisen rakkauskäsitystä ja loputonta vapautuksen etsintää pettymysten suosta samaan aikaan armottomalla ja armollisella tavalla. Armottomuus tulee siitä, että lukija ei lukiessaan voi välttää katsomasta itseään rehellisesti, myös niitä totuuden osia, jotka sattuvat. Armollisuus tulee siitä, että Klaus ei puhu ylhäältä käsin, vaan suoraan ja myötätuntoisesti omasta ihmisyydestään ja jakamastamme ykseydestä ammentaen.

"Me olemme kaikki aina samassa veneessä."

"Me kaikki olemme samassa rakkaudessa."

"...vain tässä hetkessä voin valita toisin. Sinäkin voit."

Kun olet lukenut Klausin kirjan, voit lukea sen saman tien uudelleen. Ja vaikkapa vuoden päästä jälleen. Se ei vanhene, se ei kulu. Se on aina uudella tavalla totta, riippuen siitä, missä sinä olet juuri silloin – eli missä määrin rakkauden ohjelmisto on tehnyt sinussa työtään.

Rakkauden koodi avaa ajatusten lukkoja ja avartaa tunteiden liikkumatilaa. Pidin kovasti kirjan loppupuolella olevasta kappaleesta, "Normipäivä Parkanossa". Siinä mies elelee kotikaupungissaan leppeästi läpi päivänsä rutiineineen ja tuttujen kohtaamisineen. Lounas on maittava ja naapurin korjausmies saa auton rei'ittyneen oven eheäksi. Elämä on tällaista, tavallista ja huoletonta – vaikka seuraavana päivänä miehessä herää jälleen suurta tuskaa ja ahdistusta. Elämä on myös sellaista, sillä elämä ON.

Maailman koodi

Siinä missä Rakkauden koodin sanoma uppoaa suoraan sydänkeskukseeni, Maailman koodi on kiperämpi vastaanottaa. Sen viesti nousee samasta lähteestä, yksilön matkasta ykseyden ymmärtämiseen, mutta se kahmaisee laajemman alueen tarkastelun kohteeksi, yhteiskunnan ja ihmisyhteisön toiminnan.

Historian maisterina Klaus on halunnut tutkia maailmaa totuutta esiin penkoen: mitä ympärillämme todella tapahtuu? Miten ihmisen alitajuiset rakenteet, kaikki se vaikea, mitä jokainen käy yksilönä läpi, heijastuu maailmaan? Miten ymmärtäisimme oman luomisvoimamme myös siinä mittakaavassa, että kaikki ympäröivä sekasorto on yksin sen aikaansaamaa?

Huomaan tätä kirjaa lukiessani kaipaavani neutraalimpaa tapaa lähestyä maailman tapahtumia, sotia, pandemiaa, kaikkea sitä, mikä herättää kollektiivista hätää ja vihaa. Vastakkainasettelut ovat osa sitä suurta hämmennystä, jonka pelkomielemme heijastaa ulkopuolelleen. Kuinka voisimme puhua tästä kaikesta ilman kyynisyyttä, ilman pienintäkään tuomitsemisen häivää?

Ahdistuminen maailman tapahtumista pienentää meidät kohteeksi jollekin, jota Klaus sanoo suureksi huijaukseksi (ja tämä on se, mikä voi tehdä kirjasta hankalan vastaanottaa). Huijaako maailma meitä, vai olemmeko itse luoneet maailman oman sisäisen huijauksemme kuvaksi? Kuka tietää, mikä on totta? Taistelut syntyvät mielipiteiden välille.

Kyse ei kuitenkaan ole mielipiteistä, vaan jokaisen yksilön tietoisesta valinnasta. Voimme valita, mihin uskomme. Voimmeko lakata valitsemasta uskoa pelkoon, ja uskoa sen sijaan, että kaikki se, mitä todella kaipaamme, on meille mahdollista? Ilo, rakkaus, voima, vapaus, yhteys, yhteisöllisyys, rauha ja myötätunto! Kuinka kookkaan kynnyksen yli meidän on mentävä nähdäksemme, että se on kokonaan omalla vastuullamme?

"Vain näkemällä ja tuntemalla mitä mielessäsi kannat, voit muuttaa mielesi sisältöä valitsemalla toisin. Ja kun valitset toisin eli kannat toisenlaisia ajatuksia ja tuntoja mielessäsi luot myös toisenlaisen maailman ja todellisuuden. Kiinnostaako?"

Kirjan viimeisessä luvussa Klaus jakaa lukijalle unelmansa Elämänkylästä, yhteisöstä, joka palvelee luovuutta ja kukoistusta ahneudesta vapaana, omavaraisesti ja omassa voimassa. Näen itsenikin tanssimassa noilla Klausin näyn niityillä. Utopia näyttää kaukaiselta, mutta yhdyn Klausin huudahdukseen: "Sen täytyy olla mahdollista!"

Emme luo uutta maailmaa tuomitsemalla nykyistä, vaan johtamalla itseämme yhteyteen kaiken kanssa. Hyväksynnällä ja myötätunnolla. Uuden maailman perusta muodostuu kohtaamisen kautta; ei syyttämisen, vaan omasta hyvinvoinnista vastuun ottamisen kautta. Sillä sinä olet minä ja minä olen sinä. Kun minä olen Rakkaus, koko maailma on.

Kun Rakkauden koodi toimii meissä, maailma ohjelmoituu sen mukaiseksi. Kiinnostaisiko?

Kirjat saatavilla IamBooksin verkkokaupasta.

Lue myös:
Kun häkkilapsi palaa rakkauden syliin
Havahtuneen mielen matkassa